We are using cookies to give a better service experience. By using our services you agree to use cookies. Read more

Accept
Reject
search
clear

Uutinen

Mistä kaikki alkoi?

Olin huomannut tietoisuustaitojen harjoittamisen positiiviset vaikutukset omassa elämässäni ja halusin tuoda ne luokkaani. Itselläni on taustalla paljon isoja keskittymisvaikeuksia sekä huonoa itsetuntoa koko kouluajalta. Jälkimmäistä paikkaamaan loin itselleni suorittajan roolin. Olin jopa ylpeä siitä, että pystyin tekemään “seitsemää asiaa yhtä aikaa”. Jouduin kuitenkin arvioimaan tilanteen uudestaan noin kuusi vuotta sitten sairastuttuani vakavasti. Minulla oli myös siinä kohtaa luokka, joka oli todella levoton.

Kun huomasin mindfulnessin ja meditaation hyviä vaikutuksia elämässäni, mietin, pystyisinkö rauhoittamaan myös luokkaani. Aloin kokeilla silloin tällöin hengitysharjoituksia heidän kanssaan. Koko ajan toivoin löytäväni jotakin systemaattisempaa. Pari vuotta sitten siihen avautui mahdollisuus, kun pääsin kouluttautumaan Mindfulness in Schools Project -opettajaksi.
 

Muutoksia luokassa ja oppilaissa

Luokassamme keskittyminen ja itsesäätely ovat lisääntyneet. Omien kokemusten sanoittaminen tuntuu olevan helpompaa kuin muilla samanikäisillä. Esimerkiksi eräs oppilaani joutui jäämään jälki-istuntoon viideksitoista minuutiksi. Poika istui koko tuon ajan asennossa, jossa teemme hengitysharjoituksia silmät kiinni. Kysyin myöhemmin häneltä, mitä hän teki. Hän kertoi huomanneensa, että odottaminen on hänelle hankalaa. Aika menee nopeammin, kun keskittyy hengitykseen. Tämä on hyvä esimerkki tietoisuuden lisääntymisestä ja omien tunteiden säätelystä.

Hyvä keskittyminen näkyy muun muassa tehtävien tekemisessä. Oppilaat eivät juurikaan häiriinny pienestä hälystä. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. Saan palautetta myös muilta opettajilta luokkani hyvästä tarkkaavaisuudesta ja läsnäolosta.

                           
Tietoisuustaidot jokaiseen kouluun

Tietoisuustaitojen harjoittaminen lisää muun muassa kykyä keskittyä ja sanoittaa omia tunteita. Samalla se lisää itsetuntemusta ja stressinhallintaa. Kaiken kaikkiaan niiden harjoittaminen vähentää ja ehkäisee ahdistusta ja masennusta. Tätä kaikkea tukee kasvava määrä aiheeseen liittyvää tieteellistä, myös aivojen toimintaan keskittyvää, tutkimusta. Kaiken kaikkiaan nämä taidot ovat avain onnellisempaan elämään, jonka vuoksi ne sopivat jokaiselle.

Lisäksi uudessa opetussuunnitelmassa puhutaan muun muassa sellaisista asioista kuin kiireetön opiskeluympäristö, tunnetaidot, sosiaaliset taidot, henkinen hyvinvointi, hyvä itsetunto sekä itsen ja muiden hyvinvointi ja huomioiminen. Nämä kaikki liittyvät tietoisuustaitojen harjoittamiseen. Käskemme monesti oppilaita keskittymään ja olemaan tarkkaavaisia, mutta emme opeta heille, mitä se tarkoittaa ja miten se tapahtuu.

Uuden opetussuunnitelman kivijalassa on laajasti katsottuna positiivinen psykologia. Tietoisuustaidot ovat osa positiivista psykologiaa. Se on työkalu omien vahvuuksien käyttöönottoon ja kukoistukseen.


Terveisiä tietoisuustaidoista kiinnostuneille opettajille

Opettaja, joka ei ole kouluttautunut Mindfulness-ohjaajaksi, voi tehdä onnistuneesti tietoisuustaitojen harjoittamista luokassaan. Ennen sitä hänen tulisi kuitenkin kokeilla harjoitteita itse. Mindfulnessia säännöllisesti opettaville suositellaan omaa säännöllistä harjoitusta. Tällöin tietää, mitä opettaa ja oppilaat myös vaistoavat, onko opettaja sinut asiansa kanssa. Tervetuloa seuraamaan matkaamme HundrEDissa, toivottavasti innostut kokeilemaan rohkeasti tietoisuustaitojen harjoittamista oman ryhmäsi kanssa.

Susanna Honkasalo
luokanopettaja
Kilonpuiston koulu


Lue lisää tunne- ja tietoisuustaitojen opettamisesta!