Koulumaailmassa sosiaaliset taidot ovat avain oman itsen ymmärtämiseen, muiden kanssa toimeen tulemiseen ja luovat pohjaa tulevaisuudessa pärjäämiselle.
Tässä tekstissä taustoitetaan sosiaalisten taitojen ja sosiaalisuuden eroja, pohditaan miksi sosiaalisten taitojen opettaminen on merkityksellistä ja annetaan esimerkki koululuokasta, joka on keskittynyt tunne- ja tietoisuustaitoihin.
Sosiaaliset taidot ja niiden arvottaminen
Tunnetaidot ovat osa sosiaalisia taitoja. Arkielämässä sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot menevät usein suloisesti sekaisin: ajattelemme arvostavamme sosiaalisia taitoja, kun todellisuudessa arvostamme sosiaalisuutta.
Sosiaalisuus on synnynnäinen piirre, joka kuvaa seurallisuutta ja ihmisten seuraan hakeutumista. Jokainen ihminen on jossain määrin sosiaalinen, mutta erot yksilöiden välillä ovat luonnollisesti suuria. Arvioimme normaaliksi sosiaalisuuden määräksi sen, mitä suurin osa ihmisistä edustaa. Sosiaalisuus on perinteisesti ollut länsimaissa arvostettu ominaisuus – harva työnhakija esimerkiksi kertoo työhaastattelussa, että ei juurikaan välitä ihmisten seurasta.
Ihmiset luovat ympäristössään vallitsevat arvostukset itse. Ne eivät tule valmiiksi annettuina, vaan ne syntyvät sosiaalisissa suhteissa. Voimme siis jokainen kohdallamme miettiä, arvotammeko ihmisiä eri tavoin heidän käyttäytymisensä mukaan. Tämän huomioon ottaminen on erityisen tärkeää koulumaailmassa sekä oppilaiden keskinäisiä suhteita että opettajan ja oppilaiden välistä suhdetta ajatellen.
Toinen laajasti tutkimuksessa ilmi tullut merkittävä tekijä on, että arvioimme ihmisiä eri tavoin riippuen omista luonteenpiirteistämme. Koulukontekstissa tämä näkyy esimerkiksi siten, että opettaja ei luokkatilanteessa välttämättä huomaa suosivansa oppilasta, joka on hänen kaltaisensa. Toisaalta juuri samankaltaisuus voi ärsyttää opettajaa, jos hän havaitsee itsessään huonoina pitämiä piirteitä oppilaassa.
Hedelmällistä on tehdä näitä asenteita ja toimintamalleja tiedostetuiksi ja pohtia, mistä ne johtuvat. Aiheuttavatko kenties omat kokemukset vai yhteiskunnan odotukset sen, mitä pidämme toivottavana käytöksenä?
Kaikki nämä kysymykset ovat olennaisessa roolissa pro gradu -tutkielmassani: tutkin sitä, miten neljännen luokan oppilaat arvioivat eri tavoin käyttäytyviä ihmisiä.
Sosiaalisuus mielletään positiiviseksi piirteeksi, mutta se ei kerro sosiaalisista taidoista
Käyttäytymistyylit, joita neljäsluokkalaiset tutkielmassani arvioivat, oli valittu temperamenttipiirteiden perusteella. Oppilaita pyydettiin arvioimaan, minkälaisia esimerkkien henkilöt heidän mielestään ovat.
Tutkimuksesta ilmeni, että juuri sosiaalisuuteen liitetään muita käyttäytymistyylejä enemmän positiivisia piirteitä. Siihen sekoitetaan myös piirteitä, jotka ilmentävät sosiaalisia taitoja.
Toisin kuin usein arkiajattelussa oletetaan, sosiaalinen ihminen ei välttämättä ole sosiaalisesti taitava. Toki hän voi olla myös sitä: ihmisten seurassa ajan viettäminen kehittää väkisinkin sosiaalisia taitoja ainakin jossain määrin.
On kuitenkin syytä pohtia, miksi arvostamme juuri sosiaalisuutta enemmän kuin muita ominaisuuksia.
Yhteiskunta ja kulttuuri vaikuttavat pitkälti siihen mitä pidämme normaalina. Normaalin taas näemme monesti hyvänä, vaikka se ei sitä aina ole: esimerkiksi valtion korruptoituneisuus voi olla normaalia, mutta se ei ole erityisen tavoiteltavaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaalisuutta pidetään normaalina: esimerkiksi työhaastatteluissa usein mainitaan sosiaalisuus hyvänä ominaisuutena. Usein kuitenkin sosiaalisuudella viitataan ominaisuuksiin, jotka kertovat itse asiassa sosiaalisista taidoista – esimerkiksi kyvystä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Nykyajan työnhaku kuvastaa hyvin tätä ilmiötä. Pitää verkostoitua, hakeutua ihmisten seuraan – siis olla sosiaalinen. Sosiaalisuutta ehkä tarvitaankin työnhaussa enenevässä määrin, mutta itse työssä tarvittaisiin sosiaalisia taitoja.
Sosiaalisten taitojen ja sosiaalisuuden erottaminen toisistaan on tärkeää, koska haluamme opettaa lapsille nimenomaan sosiaalisia taitoja. Sosiaalisuus on tottakai tärkeää sekin – harva haluaa elää täysin yksin ilman kontakteja muihin ihmisiin. Mutta ehkä paikallaan olisi laajentaa "normaaliuden" janaa myös vähemmän sosiaalisiin lapsiin.
Vähemmän sosiaaliset lapset eivät välttämättä ole ujoja – ujous ei ole sosiaalisuuden vastakohta. Tämä on tullut tutkimuksessa esille laajasti ja nousi esille myös omassa tutkielmassani. Ujous liittyy toiseen temperamenttipiirteeseen, eristyneisyyteen. Alkureaktio vieraisiin ihmisiin voi ujoilla ihmisillä ilmetä varautuneisuutena, jännittyneisyytenä tai jopa fyysisinä reaktioina.
Itsetuntemus on sosiaalisten taitojen perusta
Pelkkä ihmisten seurassa ajan viettäminen ei ole erityisen tehokas tapa opettaa sosiaalisia taitoja, ainakaan jos halutaan hyviä tuloksia. Tulevaisuutta ajatellen sosiaalisten taitojen opettamisen pitäisi olla paljon tavoitteellisempaa.
Sosiaalisiin taitoihin liittyy olennaisena osana itsetuntemus, joten pohdinta on luontevaa aloittaa siitä.
Itsetuntemus on sosiaalisten taitojen eräänlainen perusta: ilman ymmärrystä omista tunteista, tietoisuudesta itsestä ja siitä, mitä on olla minä, ei voi ymmärtää muita ihmisiä. Ilman ymmärrystä itsestä ei ymmärretä toisenkaan itseyttä.
Sosiaaliset taidot, kuten aiemmin mainittiin, ovat kyvykkyyttä tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Miten voisi tulla toimeen muiden ihmisten kanssa, jos ei itsekään ymmärrä miksi reagoi asioihin kuten reagoi?
Esimerkki tunne- ja tietoisuustaitojen opetuksesta
Susanna Ahvalo opetti omassa HundrED-projektissaan tunne- ja tietoisuustaitoja neljännen luokan oppilailleen. Kyseiset taidot ovat olleet läsnä oppilaiden kouluarjessa jo heidän ensimmäisestä kouluvuodestaan lähtien.
Tein tutkimukseni Ahvalon luokassa. Vaikka tehtävälomake ei suoranaisesti kyseisiä taitoja käsitellytkään, näkyivät harjoitetut tunne- ja tietoisuustaidot jossain määrin vastauksissa.
Osassa vastauksista oli havaittavissa, että itsetutkiskelua oli tehty paljon. Kyseiset vastaajat kykenivät kuvailemaan tuntojaan paikoin hyvinkin värikkäästi. Vastauksissa oli kuvailtu erityisesti sitä, miltä jokin asia tuntuu. Tunnetaidot siis näkyivät kyseisten oppilaiden itsearvioinnissa.
Sen sijaan muiden ihmisten arvioinnissa saatettiin olla paikoin hyvinkin jyrkkiä. Jyrkkyys liittyi usein sosiaalisiin normeihin, joita vastaajien mukaan esimerkkitapauksissa ei ehkä täysin noudatettu. Joissain tapauksissa jyrkkyys tuntui myös liittyvän yksinkertaisesti siihen, ettei kyseistä käytöstä ymmärretty – käytös oli vastaajalle vierasta, mahdollisesti omasta luonteesta poikkeavaa.
Ainoastaan sosiaalisuutta pidettiin poikkeuksetta hyvänä asiana. Esimerkiksi hyvin sosiaalista Ainoa pidettiin erityisesti hyvänä kaverina. Hyvä kaveruus on kuitenkin – jälleen kerran – pikemminkin sosiaalisten taitojen tuotos kuin pelkän sosiaalisuuden.
Ahvalo on opettanut tunne- ja tietoisuustaitoja luokassaan esimerkiksi teettämällä oppilailla hengitysharjoituksia ja opettamalla nimeämään tunteita. Näillä harjoitteilla myös itsetuntemus paranee. Kun lapsi osaa nimetä ja tunnistaa omia tunteitaan, hän osaa myös paremmin rauhoittaa itseään tunteiden ottaessa vallan.
Tarkoitus ei ole tukahduttaa tunteita, vaan ymmärtää, miksi niitä tulee. Myös negatiiviset tunteet ovat sallittuja, kunhan niiden ei anna ottaa valtaa itsestä. Mikä olisi koulua parempi paikka oppia kohtaamaan ja käsittelemään myös negatiivisia tunteita? Koulu on turvallinen ympäristö, jossa lapsi on turvallisten aikuisten ympäröimä.
Kun itsetuntemus alkaa olla hallinnassa, voidaan alkaa harjoittaa ihmisten erilaisuuden ymmärtämistä. Tätä voi toteuttaa monin tavoin. Toisen asemaan asettumista voi harjoittaa esimerkiksi tarinan keinoin tai vaikkapa lisätyn todellisuuden avulla.
Koulut ovat erilaisia ja niillä on erilaiset resurssit käytössään, joten vain mielikuvitus on rajana siihen, miten itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja voidaan opettaa.
Tanskassa empatiataitoja on opetettu kouluissa oppiaineena jo vuosikausien ajan. Saksassa taas päiväkodeissa on kokeiltu virikkeiden ottamista pois lapsilta. Kokeilu perustuu tutkimuksiin, joiden mukaan aikuisina riippuvaiset ihmiset ovat oppineet lapsena pakenemaan ikäviä tunteita erilaisiin virikkeisiin.
Tärkeintä kuitenkin on, että tiedämme mitä sosiaaliset taidot ovat, kehitämmie lasten itsetuntemusta ja autamme heitä kohtaamaan myös vaikeat tunteensa. Tämä toivottavasti näkyy positiivisesti tulevaisuuden aikuisissa.
Kirjoittaja on Jenni Pulska, pian valmistuva kasvatustieteen maisteri Lapin yliopistosta. Hänen erikoistumisalaansa on psykologia, erityisesti temperamentti sekä työhyvinvoinnin ja johtamisen psykologia.