Maarit Rossi
Suomalainen Maarit Rossi oli ehdolla Global Teacher Prize -palkinnon saajaksi. Kymmenen finalistia, joista Maarit oli yksi, osallistuivat Dubaissa järjestettyyn gaalaan maaliskuussa 2016. Global Teacher Prize on "opetusalan Nobel-palkinto", ja voittaja kruunataan maailman parhaaksi opettajaksi. Kilpailuun haki mukaan noin 8000 hakijaa eri puolilta maailmaa.
Maarit on Paths to Math -opetusympäristön perustaja ja hän työskentelee yrityksen toimitusjohtajana. Paths to Math on suomalais-yhdysvaltalaisen yhteistyön tuloksena syntynyt sähköinen oppimisympäristö, jossa matematiikkaa voi opiskella luovalla tavalla. Tarkoituksena on saada opiskelijat motivoitumaan matematiikan opiskelusta modernin oppimisympäristön avulla.
Maarit työskentelee matematiikan tuntiopettajana Kartanonrannan koulussa. Aiemmin hän on toiminut Kirkkoharjun yläkoulun rehtorina 15 vuoden ajan. Lisäksi Maarit on laatinut matematiikan oppikirjoja.
Maarit on osa Top Global Teacher Bloggers -ryhmää, jonka jäsenet julkaisevat tuotoksiaan kuukausittain Cathy Rubin alustalla muun muassa Huffington Postissa. Maaritin toukokuussa julkaistuun blogitekstiin voit tutustua täältä.
1. Opettaminen
Mitkä ovat matematiikan opetuksen keskeisimpiä haasteita Suomessa? Entä maailmalla?
Matematiikan opetuksen haasteet ovat globaaleja. Minulle oli tavallaan Global Teacher Prize -kilpailussa yllätys, että ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä eli oppilaat eivät ole motivoituneita ja he jopa pelkäävät tai vihaavat matematiikkaa. Kohtaan aikuisia ihmisiä, joissa viha matematiikkaa kohtaan on suuri. Siten on paljon muutettavaa niin Suomen matematiikan opetuksessa kuin globaalistikin.
On tietenkin lohdullista, että kun muutoksia tehdään, samoja muutoksia tehdään tällä hetkellä muuallakin. Jos ajatellaan näitä pääongelmia, niin matematiikan oppitunnin struktuuri on liian jäykkä ja se toistuu aina samanmuotoisena. Usein oppitunnit ovat vain yksöistunteja ja se estää sen, että opettaja voisi käyttää enemmän monipuolisempia opetusmenetelmiä. Haasteina ovat siten opetusmenetelmien kapeus ja oppimateriaalien hyvin suppea asioiden käsittely. Matematiikka on hyvin numeropainotteista, se ei liity mitenkään nuoren elämään ja oppiminen ei ole sosiaalista. On hyvin paljon asioita, joita voidaan muuttaa.
Se, mikä meillä on ihanaa, on aivan surperammattitaitoinen opettajakunta. Muutosten tekeminen on täysin mahdollista ja me voimme Suomessa taas nousta raketilla huipulle ensimmäisinä.
Millaisia muutoksia opettajat voivat opetuksensa avulla saada aikaan?
Tällä hetkellä minua koskettaa erityisesti se, että lapset olisivat erittäin sosiaalisia ja globaaleja kansalaisia. Se, miten suomalaisessa koulussa voi oppia globaaliksi kansalaiseksi, on mielestäni hyvin mielenkiintoinen aihe. Samalla se on yksi tärkeimmistä asioista, jotta lapset voivat ymmärtää maailmassa tapahtuvia muutoksia ja jotta heillä on valmiuksia kohdata eteen tulevia asioita, eikä pelätä niitä.
Tähän matematiikka antaa eväitä isojen aiheteemojen kautta, jollaisia voivat olla esimerkiksi oman perheen jätehuolto ja miten alueella jätehuoltoa hoidetaan. Entä kaupungissa, kyseisessä maassa tai globaalisti? Lapset pystyvät tekemään tällaisia pienimuotoisia tutkimuksia koulun sisällä, kuten tutkia koulun jätehuoltoa, ja katsoa sitä laajemmin omalla alueellaan. Kaikki tämä liittyy luonnontieteelliseen ajatteluun, syihin ja seurauksiin, suuriin lukuihin sekä siihen, miten tilannetta voi hahmottaa globaalisti. Eikä sen tarvitse olla pelottavaa, vaan oppilailla tulee olla työkaluja ratkaista asioita. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, miten opetuksen avulla voidaan saada muutoksia aikaan.
Mikä on opettajan näkökulmasta paras motivaattori oman opetuksen jatkuvaan uudistamiseen?
Minun henkilökohtainen motivaattorini, mitä minä olen saanut tehdä, on ollut sama kuin varmaan hyvin monella suomalaisella opettajalla: Meihin luotetaan. On ollut onni, että minulla on ollut esimies, joka on luottanut minuun. Olen tehnyt omaa oppimateriaalia ja testannut sitä, tai paperilla on ollut erilaisia luonnoksia. Koskaan ei kuitenkaan ole kyseenalaistettu sitä, mitä minä touhuan ja että meneekö kaikki opetussuunnitelman mukaisesti. Sama asia vanhempien puolelta eli minulla on ollut aina erittäin suuri luottamus. Se on ollut elämässäni yksi tärkeimmistä motivaattoreista.
Toinen motivaattori on ollut se, että olen ollut kiinnostunut koulumaailmasta ulkomailla. Olen jo hyvin nuorena opettajana lähtenyt Unkariin, ja minulla on ollut leirikouluja. Lisäksi olen tehnyt kansainvälisiä hankkeita, ja rehtorina koululla on ollut Comenius-projekteja. Eli ei saa sulkeutua omaan luokkaan liikaa, vaan ovet pitää olla auki omille kollegoille sekä koulujen väliselle toiminnalle kansallisesti ja kansainvälisesti. Sitä kautta saa paljon ideoita, joita voi työstää ja ottaa sieltä itselleen parhaimpia sovelluksia. Vastaavasti sinä voit itse myös antaa, kun ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, miten sinä teet asioita.
2. Oppiminen
Valmistaako koulu oppilaita tulevaisuuden työelämän tarpeisiin?
Ei riittävästi. Monessa oppiaineessa, esimerkiksi matematiikassa, menetelmät ovat hyvin suppeat. Myös tapa, jolla matematiikkaa käsitellään, ei ole muuttunut lähes sataan vuoteen. Silloin se ei voi valmistaa oppilaita tämän päivän tai tuleviin ammatteihin.
Sanotaan, että matematiikka on luovaa. Kuinka paljon matematiikassa on mahdollisuuksia avoimiin kysymyksiin?
Kyllä matematiikassa on olemassa avoimia kysymyksiä ja tehtäviä. Me kehitimme paljon tällaisia tutkimustehtäviä. On tutkimustehtäviä, jotka ovat paljon avoimempia ja tehtäviä, joissa ongelma on yksiselitteisempi ja siihen tulee tietty ratkaisu.
Muistan, kun lukion opettajat olivat ihmeissään nähdessään yhdeksäsluokkalaisten tutkimuksen. Oppilaat tekivät tutkimuksesta myös paperiesityksen, jossa he kertoivat, mikä oli ollut heidän hypoteesinsa ja miten he olivat lopputulokseen päätyneet. Lisäksi saattoi olla kuvia ja kuvitusta koko problematiikasta. Loppuvaiheessa annettiin oppilaille erilaisia tutkimustehtäviä riippuen siitä, mistä aiheesta he olivat kiinnostuneita.
Tällaiset tehtävät ovat matematiikassa lisääntymässä, mutta toisaalta joitakin saattaa hieman pelottaa, kun vastauksia on enemmän kuin yksi. Toisaalta se on sama kuin ottaessa käyttöön uuden opetusmenetelmän. Silloin ei nimittäin voi tietää, miten oppitunti menee. Täytyy olla rohkeutta mennä tilanteen mukaan. Jos opetus on aina liian samantyyppistä, että tässä on tauluesimerkki ja nyt te toistatte tämän, niin siinä ei ole mitään yllätyksellistä. Matematiikka saattaa olla todella luovaa ja siitä löytyy valtavasti luovia kokonaisuuksia ja tehtäviä, jotka antavat vapautta löytää erilaisia ratkaisuja.
3. Arviointi
Suomessa puhutaan paljon Pisasta. Onko se mielestäsi hyvä asia vai pitäisikö koulutusta lähestyä muista lähtökohdista?
Se on mielestäni yksi näkökulma, enkä sulje sitä pois. Mitä olen itse seurannut ja ollut rehtorina näiden Pisa-tutkimusten aikana, kysymykset ovat tavallaan rikkoneet kysymyslajia eli tehneet sen monipuolisemmaksi. Mielestäni on ollut hyvä, että on näytetty esimerkiksi matematiikassa, että tehtävien pitää olla monipuolisempia. Samalla tulisi päästä pois hyvin mekaanisista tehtävistä, jotka eivät liity lapsen elämään tai jotka eivät mielestäni ole kovin luovia. Mielestäni Pisa on tuonut, vaikka ei tietenkään yksistään, tätä monipuolisuutta. Jos valtio tekee koulutuspolitiikkaa pelkän Pisan perusteella, se on vaarallinen tie, sillä kulttuurit ovat erilaisia. Mutta en jättäisi sitä huomioimatta.
Millä tavoilla arviointia tulisi tai voisi muuttaa?
Onneksi meillä ei ole sellaisia määriä kokeita ja testejä kuin ulkomailla monessa maassa. Eli me erotaan vahvasti siitä.
Ensinnäkin mainitsisin itsearvioinnin, joka lähti kehittymään jo 2000-luvulla Suomessa. Mielestäni on hyvin positiivista, että ei arvioida numeroilla, vaan oppilas voi myös itse arvioida itseään. Oppilaat ovat äärettömän rehellisiä ja heillä on todella vahva näkemys omasta osaamisen tasostaan. Samoin oppilasryhmät voivat arvioida omaa ryhmätyötään.
Olisin erittäin varovainen sen suhteen, jos matematiikassa tuodaan teknologia mukaan kaikkein yksinkertaisimmassa muodossa ja ruvetaan arvioimaan, montako tehtävää on oikein ja väärin ja monessako sekunnissa ne on tehty. Mielestäni se on ajan hukkaa. Itse haluan laadullista arviointia ja sitä ei tarvita paljoa.
Kun menen luokkaan ja olen siellä kuukauden tai kaksi, en tarvitse tällaisia mittareita. Tiedän oppilaat aika hyvin ja samalla tiedän heidän osaamisensa. Minun haasteeni on, miten voin eriyttää heidät, ja teknologia antaa siihen loistavan mahdollisuuden. Teknologia ei toimi, jos opettajien koulutus on jossain muualla maailmassa heikkoa ja he tekevät matemaattisia tehtäviä, jotka ovat behavioristisia ja sekunneissa mitataan, montako tehtävää meni oikein. Haloo, missä me ollaan?! Se on hirveää itsepetosta, systeemin itsepetosta. Arviointia voidaan ehdottomasti kehittää, mutta sen tulee olla hyvin laadullista. Meidän ei pitäisi hukata aikaa tällaiseen arviointiin. Suomen vahvuus on se, että me käytämme sen ajan opiskeluun ja oppimiseen. Siitä meidän täytyy pitää kiinni jatkossakin.
4. Johtaminen
Kenen vastuulla oppiminen on?
Todella mielenkiintoinen kysymys. Kun Dubaissa tapasin top 50 Global Teacher Prize -kilpailussa maailman huippuopettajia, olin todella yllättynyt siitä, että heidän näkemyksensä mukaan koulutus on äärettömän poliittinen alue. Opettajana olen aina ajatellut, että teen parastani, kun opetan. Minä en ole koskaan kokenut niin voimakkaasti sitä, mitä hyvin monet opettajat kokevat, että kun tulee uusi hallitus, niin koulutukseen lähdetään koskemaan ja halutaan vaikuttaa siihen. Nyt kokeneempana huomaan, että ehkä se on totta. Mielestäni Suomen vahvuus on kuitenkin siinä, että me emme hätiköi.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli amerikkalaisesta professorista, joka sanoi, että suomalainen koulutus on ihan huippua, eikä tarvitse verrata kuin muihin Pohjoismaihin. Yksi syy voisi olla juuri se, että me emme ole tehneet niin paljoan muutoksia. Se, mitä me teemme, me teemme harkitusti. Vaikka minä toisaalta toivon, että matematiikan opetusta pitäisi kehittää nopeammin, mutta ensiksi täytyy löytää oikea suunta siihen muutokseen.
Kun nyt ajattelen Suomen peruskoulua, niin olihan se aivan mielettömän hieno asia, kun silloiset poliitikot tekivät päätöksen, että Suomeen tulee peruskoulu. Tänä päivänä poliitikot eivät saa päätettyä sotesta ja sillon päätettiin koko koulutuksesta, niin se on ehdottomasti ollut silloisten poliitikkojen ansiota. Nykyään mielestäni koulutuksesta vastaa kunta, joka päättää, millaiset resurssit se antaa. Myös rehtorilla on suuri vaikutus. Jos on visionäärinen rehtori, on se paljon parempi kuin se, että ei ole. Lisäksi vaikutusta on opettajilla, joilla on intohimo opetukseen. Se on aikamoinen ketju. Jos ketju on ehjä ja hyvä, niin sieltä tulee aivan mielettömiä tuloksia.
5. Ympäristöt
Millainen on mielestäsi innostava oppimisympäristö – joko fyysinen tai digitaalinen?
Minä sitoisin tuohon kolmannen aspektin. On siis digitaalinen ja fyysinen oppimisympäristö, ja lisäksi on sosiaalinen oppimisympäristö eli miten sosiaalisesti luodaan sitä. Luin juuri mielenkiintoisen artikkelin siitä, kuinka tärkeä on ensimmäinen koulupäivä ja mitä oppilas näkee, kun hän menee luokkaan. Itse pidän siitä, että opetan oppilaita ja he ovat neljän oppilaan ryhmissä tai pareittain. Tietenkin he työskentelevät myös yksin, mutta aina lähtökohtana on tällainen sosiaalinen oppiminen. Kun miettii, miksi esimerkiksi murrosikäiset oppilaat tulevat kouluun, niin he tulevat kavereidensa takia. Eivät he tule sinne välttämättä koulun takia. Meidän täytyy hyödyntää se, että he haluavat olla yhdessä, joten miksi he eivät voisi oppia yhdessä. Luokkahuoneen laittaminen on mielestäni tärkeää. Sama kun menee kouluvierailulle, näkee aika nopeasti, millainen henki koulussa on. Ei tarvitse paljoa keskustella – kävelee vähän ja katselee, millaiset käytävät siellä on, miten oppilaat kohtaavat toisensa sekä miten opettajat ja oppilaat kohtaavat toisensa. Silloin saa aika jännästi hiljaista viestiä siitä, millainen on koulun oppimisympäristön positiivisuus.
Digitaalisuutta täytyy ilman muuta olla mahdollisuutta käyttää. Ensin ihmettelin, miksi aloitetaan alakouluista, mutta nyt ymmärrän sen. Olen nähnyt, miten innovatiivisesti opettajat käyttävät digitaalisuutta hyödykseen. Esimerkiksi kuvataiteessa he ottavat vaikkapa kuvan luonnosta ja sen jälkeen he piirtävät sen vähän eri tyylillä, mutta heillä on jo malli siitä. Tai jumpassa he voivat laittaa eri paikkoihin rasteja, jotka sitten etsitään digitaalisilla avuilla. Erilaisten näytelmien tekeminen on tällain hyvin moninaisesti lähtenyt. Tietenkin koko ajan toivon, että yläkouluun, lukioon ja yliopistoon mentäessä käyttötavat kehittyvät. Me elämme vieläkin murroksessa.
Sitten se ihan konkreettinen oppimisympäristö. On tärkeää, miten siellä oppiminen tapahtuu. Useasti puhun siitä, että on tekemällä oppimista, sosiaalista oppimista sekä isojen teemojen oppimista. Kun otetaan mukaan digitaalisuutta, täytyy löytää kontenttia eli sisältöä.
6. Koulumuisto
Kerro oma rakas koulumuistosi omilta peruskouluajoiltasi.
Oikeastaan kerron semmoisen muiston, joka sitoo minut tähän päivään ja siihen kouluun. Minulta kysyttiin Lontoossa, keitä opettajia minä muistan. Minulle tulee mieleeni opettajani Rauno Heikkilä, joka oli uskonnonopettaja. Hänellä oli hyvin poikkeavat ja modernit opetusmenetelmät – ja nyt puhutaan 60-luvusta. Halusin ottaa tämän esille nyt, sillä sain pääsiäisenä häneltä ja hänen vaimoltaan kirjeen. He kirjoittivat, että he voivat hyvin ja he ovat seuranneet uraani. Minulta oli tulla itku, sillä se oli niin ihana kirje. He sanoivat, että kun suomalaisten pitää aina voittaa ja että me suomalaiset voitetaan. He kuitenkin sanoivat, että se olin minä, joka voitin. Urheilijat ja muut saavat henkilökohtaisia voittoja, joista tietenkin muutkin saavat iloita.
7. Toive 100 vuodelle
Seuraavan sadan vuoden aikana toivon, että….
...koululaitoksesta tulee hyvällä itsetunnolla varustettuja oppilaita.