Suomessa rikotaan ennätyksiä: Maailman suurin vanhempainilta järjestetään yli sadassa koulussa
Maailman suurin vanhempainilta järjestetään keskiviikkona 18.1. klo 18 yli 150:ssä koulussa ympäri Suomen. Kun maailman muutostahti nopeutuu, myös koulun on muututtava. Maailman suurin vanhempainilta haastaa vanhemmat mukaan tukemaan lapsiaan ja kouluja tässä muutoksessa.
Usein vanhempien kuva koulusta perustuu aikaan, jolloin he olivat itse koulussa. Suomalaiset koulut kuitenkin ideoivat ja uudistuvat kaiken aikaa.
“Maailman suurin vanhempainilta tekee vanhemmille näkyväksi, mitä hienoa kouluissa ympäri Suomen tapahtuu”, sanoo HundrEDin luova johtaja Saku Tuominen.
Ilmoittautuneita kouluja on kattavasti halki Suomen Inarista Helsinkiin. Tapahtuma on levittäytynyt myös maan rajojen ulkopuolelle: mukana ovat niin Tallinnan suomalainen koulu kuin Aurinkorannikon suomalainen koulu Espanjasta. Arviolta vanhempainiltoihin ympäri Suomen osallistuu 15 000–20 000 vanhempaa 150:ssä eri koulussa.
Vanhempainilta koostuu yhteisestä osuudesta juhlasalissa ja luokittain käytävästä keskustelusta. Sosiaalisen median keskustelua voi seurata tunnisteella #vanhempainilta ja kysymyksiä lähettää tunnisteella #kysykoulusta.
Kouluille on tuotettu vanhempainiltaa varten ohjelmarunko ja keskustelumateriaalit, jotka ovat käytettävissä koko vuoden. Koulut voivat siis järjestää vanhempainillan tällä konseptilla myöhemmin itselleen sopivaan aikaan.
“Kaiken ydin on saada vanhemmat ja koulut keskusteluyhteyteen siitä, miten koulu muuttuu ja miten vanhemmat voivat olla muutoksessa mukana”, toteaa Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes.
Tulevaisuudessa Maailman suurin vanhempainilta järjestetään vuosittain. Tapahtumaa järjestävät yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Vanhempainliitto ry, Opetusalan Ammattijärjestö ry, Opetushallitus, Suomen Kuntaliitto ry ja HundrED.
Lisätietoja:
maailmansuurinvanhempainilta.fi