Kirsti Lonka
Kirsti Lonka toimii kasvatuspsykologian professorina Helsingin yliopistossa. Kirstin erityisosaamiseen kuuluu oppimisen tutkimus, kuten opiskelijoiden oppimiskäsitysten selvittäminen. Hän on ollut mukana kehittämässä yliopisto-opetusta ja yliopisto-opettajien pedagogista koulutusta.
1. Opettaminen
Mitkä ovat mielestäsi keskeisiä haasteita opettajien työssä ja arjessa tällä hetkellä?
Opettajien pahin haaste on, että he opettavat liikaa. Cygnaeus aikoinaan sanoi, että hyvä opettaja on sellainen, joka kuuntelee kaksi kertaa enemmän kuin puhuu. Meillä monologinen paasaamiskulttuuri lisääntyy, mitä ylemmäksi koulutusjärjestelmässä mennään. Varhaiskasvatus on erinomaista. Luokanopettajat ovat hyvin lapsikeskeisiä, aktivoivia ja luokkahuonevuorovaikutusta edistäviä. Lukiossa alkaa niin kutsuttu bulimia-oppiminen eli tankkaus, oksennus ja unohdus. Liian paljon valmennetaan vain kokeita ja ylioppilaskirjoituksia varten, eikä luovalle ongelmanratkaisulle, tiimityölle, projektien oppimiselle ja tulevaisuuden taidoille jää tilaa. Lukion suurin ongelma on uupumus ja kyynistyminen, mikä näkyy myös tutkimuksissa. Katariina Salmela-Aron ja muiden tutkimuksissa näkyy, että lukiolaiset ja jo 12-vuotiaat lapset alkavat osoittaa kyynistymisen ja uupumisen merkkejä.
Meidän suurin haaste kouluviihtyvyyden osalta on se, että hössötämme paljon siitä, kun hieman putoamme Pisa-tuloksissa ja meidän ohi menee kaupunkeja, kuten Shanghai, Singapore ja Hong Kong. Kukaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota siihen, että kouluviihtyvyys on romahtanut. Me olemme OECD-maissa sijalla 60 kaikista 65 maasta. Kouluviihtyvyys, -into ja -kiinnostus ovat heikkenemässä. Yksi meidän tärkeimmistä tutkimustuloksista on se, että jo 12-vuotiaat lapset ja erityisesti teknologiataitoiset lapset alkavat osoittaa kyynistymisen oireita. Luovat lapset, jotka osaisivat luovasti käyttää teknologiaa ja tuottaa jotain uutta, kokevat riittämättömyyden tunteita ja alkavat vieraantua koulusta. Se on yksi meidän huolenaiheistamme.
2. Oppiminen
Mikä on koulun tehtävä?
Koulun tehtävä on hyvin monitahoinen, ja nykyään ihmiset asettavat kouluille kovat vaatimukset. Koulun tulisi ratkaista kaikki ongelmat, joita yhteiskunta, vanhemmat tai talouslama on aiheuttanut. Jos ajatellaan kysymystä yksinkertaisesti, koulun tehtävä olisi valmistaa lapsia mahdollisimman hyvään ja mielekkääseen elämään.
Uskotko, että tämänhetkinen koulu valmistaa oppilaita tulevaisuuden työelämään?
Tulevaisuuden työelämässä tärkeitä asioita ovat rohkeus, innovatiivisuus ja luovuus. Lisäksi tarvitaan taitoja, kuten teknologiataidot, kulttuurien ymmärtäminen, monilukutaito, sosiaalisen median taidot ja erilaisten tekstien lukutaito. Mielestäni emme ole optimaalisesti osanneet tukea näitä taitoja. Puhun mieluummin tukemisesta kuin opettamisesta, sillä taitoja on vaikea opettaa, vaan niitä pitää harjoitella yhdessä. Ajatustapamme tiedon siirtämisestä ja sen testaamisesta on turhan voimakas. Mitä ylemmälle koulutustasolle mennään, sitä vähemmän pedagogista osaamista on, mikä on mielestäni aika mielenkiintoista.
3. Arviointi
Mitä oppilaiden arvioinnissa tulisi mielestäsi muuttaa?
Sanotaan, että arviointi on häntä, joka heiluttaa koko koiraa. Lapset ovat älykkäitä, vaikka kaikki aikuiset eivät ehkä ole sitä mieltä. Lapsissa on valtavasti potentiaalia, luovuutta, älykkyyttä ja mahdollisuuksia, sillä he oppivat vaikka mitä. Arvioinnilla me teemme heidän maailmastaan merkittävästi kapeamman ja tuomme siihen aikuisen asiantuntijan näkökulman, joka on lapsille usein vieras ja se vieraannuttaa heitä kiinnostavasta tiedosta.
Älykäs lapsi tai nuori oppii niin kutsutun vihjeiden haku -käyttäytymisen, jolloin hän tietoisesti etsii vihjeitä siitä, mitä mitataan. Usein luennoilla ja koulussa ensimmäinen kysymys on, tuleeko tämä tenttiin tai ylioppilaskokeisiin. Tietysti viisas ihminen panostaa siihen, mitä mitataan. Siitä seuraa se, että arviointi ei ainoastaan arvioi oppimisen lopputulosta, vaan arviointi suuntaa sitä, mihin ihmiset panostavat. Sen vuoksi on vaarallista ylikorostaa suoriutumista ja arviointia, koska silloin ihmiset eivät panosta oppimiseen, vaan he haluavat olla parempia kuin muut ja vertailla itseään muihin. Oppimistutkijana tiedän, että se on paitsi uuvuttavaa, myös älyllisesti köyhdyttävää ja hyvinvointia heikentävää.
Suomessa keskustellaan paljon Pisasta. Onko se mielestäsi hyvä asia vai pitäisikö koulutusta lähestyä muusta näkökulmasta?
Mielestäni Pisa on ollut yksi suurimmista kehityksen esteistä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pisan hyvänä puolena on, että koko maailma seuraa meitä ja hyvä suomalainen koulutusjärjestelmä on tehnyt vaikutuksen. Meillä on kuitenkin Pisa noussut päähän, mikä on estänyt kehittymistä. Ollaan ajateltu, että kaikki on täydellistä ja mitään ei tarvitse kehittää. Siitä seuraa, että olemme alkaneet mennä taaksepäin monissa asioissa. Monissa maissa testitulosten seuraaminen on johtanut siihen, että lapsia on alettu valmentaa testejä varten, mutta onneksi Suomessa ei olla vielä menty siihen.
Pisalla on hyvät ja huonot puolensa. Se näyttää, mitkä ovat meidän ongelmanratkaisutaidon ja oppimisen vahvuudet ja heikkoudet. Esimerkiksi Pisa on osoittanut sen, että meillä on hyvä erityisopetus. Meillä ei panosteta huippuihin, vaan meillä pidetään huolta opiskelijoista ja oppilaista, joilla on haasteita. Nyt on kuitenkin alkanut näkyä hälyttäviä merkkejä ja alustavia tutkimustuloksia siitä, että maahanmuuttajien ja maahanmuuttajalasten kotouttaminen ei ole meillä ollut kovin onnistunutta. Pisa-tuloksemme liittyvät vahvasti siihen, että meillä on hyvin homogeeninen kulttuuri ja helppo kieli. Suomalaiset ovat maailman parhaita lukijoita. Viime aikoina lukutaidossa on kuitenkin alkanut olla haasteita. Pisan ja muun mittaamisen ongelma on se, että aletaan keskittyä liian kapea-alaisiin asioihin.
4. Johtaminen
Mitkä ovat mielestäsi suurimpia haasteita koulutusjärjestelmässä tällä hetkellä?
En järjestelmän tasolla lähtisi kovin abstraktille tasolle. Suurin haaste on ehkä se, mikä on myös maailmanlaajuisesti todettu, että lapsia ja nuoria valmennetaan kouluissa ja oppilaitoksissa enemmän suorittamaan kursseja ja selviämään kokeista kuin oppimaan asioita.
Mitä muuttaisit koulutuspolitiikassa?
On paljon keskeisiä asioita, joita koulutuspolitiikassa ei kannattaisi muuttaa. Se, mikä suomalaisessa koulujärjestelmässä on ollut hyvää ja varmaan osittain meidän menestyksemme salaisuus, on ensinnäkin se, että koulupäivät eivät ole liian pitkiä. Koulu alkaa vasta seitsemänvuotiaana ja meillä on erittäin laadukas varhaiskasvatus. Lisäksi koulussa keskitytään muuhunkin kuin sisältöjen oppimiseen eli meillä on hyvin paljon käsityötä, kotitaloutta, taito- ja taideaineita, musiikkia sekä liikuntaa, mikä ei ole itsestäänselvyys monissa muissa maissa. On tärkeää, että lapsi saa kasvaa kokonaisvaltaisesti ja että seitsemänvuotiaaksi asti pääasiallinen työskentelytapa on vapaa leikki. Mielestäni voisi jopa rangaista ihmisiä siitä, että he laittavat 3– 4-vuotiaita lapsia istumaan pulpetin ääreen ja yrittävät tehokkaasti opettaa heitä tai suorastaan pitkästyttävät heitä.
Mikä tekee opetussuunnitelmasta 2016 maailman mittakaavassa kiinnostavan tai erityisen?
Opetussuunnitelmasta erityisen tekee se, että ei lähdetä opettamaan pelkästään sisältöjä ja testaamaan faktojen toistamista ja muistamista. Opetussuunnitelma ei ole sitä, että listataan erilaisia sisältöjä ja lisätään mukaan jokin korulause, että kasvatamme lapsia tasapainoisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi. Sen sijaan siellä on määritelty tulevaisuuden taidot, joita oikeasti tullaan tarvitsemaan työelämässä.
Oma taustani on lääketieteen pedagogiikassa. Olin kymmenen vuoden ajan Suomessa ja sen jälkeen Karolinska Instituutissa. Lääkärikoulutuksessa on aina tarkkaan mietitty, mitä lääkärin tulee osata ja millainen on hyvä lääkäri. Niiden kautta lähdetään pohtimaan, mitä kaikkia taitoja lääkärillä tulee olla. Taitoja voivat olla esimerkiksi kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidot, etiikka, kulttuurien välinen ymmärrys, monilukutaito, päättelyn taidot ja tieteellinen ajattelu. Lisäksi tulee miettiä, miten taidot liittyvät yhteen.
Ilmiölähtöisyys ei ole mitään liirum laarumia, jossa luovasti touhutaan jotain. Meillä on oikeasti vaikeita ilmiöitä yhteiskunnassa, kuten talouskriisi, sote-uudistus ja ilmaston lämpeneminen. Ihmiset eivät ymmärrä, miksi heidän pitäisi kierrättää asioita tai miksi heidän ei olisi hyvä syödä punaista lihaa. Tällaisten ilmiöiden tarkastelussa tarvitaan luovaa ajattelua, äidinkieltä, kommunikaatiota, matematiikkaa, biologiaa ja fysiikkaa. Jopa taiteen avulla ihmiset kykenevät tunnetasolla ymmärtämään tietynlaisia asioita. Erilaisten sisältöjen listaamisen sijaan tulee miettiä, millaisia ajattelun ja kommunikoinnin taitoja pitää kehittää.
Jos opetussuunnitelma 2016 oikeasti saadaan kouluihin, siitä tulee erittäin upea edistysaskel myös meidän taloudelliseen kehitykseen. Esimerkiksi yrittäjyys on ollut kirosana ja ollaan ajateltu, että ahneet ihmiset kahmivat rahaa. Yrittäjyys tai yrittäjämäinen asenne elämään on kuitenkin tärkeä. Tällöin ajatellaan, että jos minulla ei ole töitä, niin alan luomaan niitä itselleni. Jos ajatellaan esimerkiksi Suomen nuorten jääkiekkoilijoiden MM-joukkuetta, niin he lähtevät yrittämään tai oikeastaan he lähtevät onnistumaan, oppimaan ja kehittämään osaamistaan. Kun he epäonnistuvat, he lähtevät paikkaamaan sitä. Jos lapset opetetaan olemaan passiivisia objekteja, jotka kunnioittavat auktoriteetteja ja tekevät, mitä johtajat ja opettajat sanovat, niin miten he kehittävät tulevaisuuden taitojaan. Meidän pitää sietää sitä, että lapset pohdiskelevat asioita ja ovat eri mieltä kuin opettajat. He miettivät asioita monesta eri näkökulmasta. Lisäksi he oppivat argumentoimaan, keskustelemaan ja puolustamaan näkökantojaan, mutta myös kuuntelemaan toisia ihmisiä ja kunnioittamaan eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Mielestäni tämä on tärkeää ihan maailmanrauhan kannalta, ja koko opintosuunnitelma voisi olla tällainen Ahtisaari-koulutus.
5. Ympäristöt
Mitkä ovat mielestäsi perinteisen luokkahuoneen haasteet oppimisympäristönä?
Olen työskennellyt useiden fyysistä oppimisympäristöä tutkivien hankkeiden parissa. Fyysiset oppimisympäristöt ovatkin yksi meidän suurimmista tutkimusaiheista tällä hetkellä, ja Suomen Akatemian hankkeissa me uudistamme fyysistä tilaa. Perinteisessä luokkahuoneessa on erillisiä koppeja, eikä luokkahuoneiden välillä ole ovia. Opettajia ei kannusteta keskenään yhteistyöhön. Mitä ylempi oppimisaste, sitä useammin siellä istutaan rivissä. Akustiikka on suunniteltu siten, että yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Kaikesta vuorovaikutuksesta tulee infernaalinen meteli. Kaikki tämä saa oppilaan pitkästymään ja laittaa hänet passiiviseen rooliin. Luokkahuoneessa ei myöskään ole luontevaa paikkaa teknologioille. Atk-luokat ovat erillisinä tiloina, ja niissä on täysin menneen päivän teknologiaa. Atk-tunneilla istutaan ja opettaja vahtii, että oppilaat eivät ala pelata. Opettajalla itsellään ei ole käsitystä, mitä tietotekniikan tunnilla järkevästi tehtäisiin ja sitä on kuitenkin 1,5 tuntia viikossa. Kaikki uusi on vain häiriötä, joka häiritsee opetuksen etenemistä.
Sulautuvat oppimisympäristöt käsittävät fyysisen, sosiaalisen ja virtuaalisen tilan sekä mobiililaitteet ja ihmisen mielen. Kun oppimisympäristöä suunnitellessa otetaan kaikki nämä huomioon, oppilas asetetaan aktiiviseen rooliin ja mielekkääseen vuorovaikutukseen sen sijaan, että oppimisympäristö estäisi sen. Eri puolilla Suomea on käynnissä projekteja, joissa kehitetään sulautuvia oppimisympäristöjä, jolloin eri elementit sulautuvat toisiinsa.
Miten näet digitalisaation merkityksen opetuksessa?
Mielestäni digitalisaatio on jotenkin radikaalisti haluttu ymmärtää väärin. Luullaan, että digitalisaatio tarkoittaa sitä, että robotit opettavat lapsia, opettajaa ei tarvita ja kaikki materiaali siirretään digitaaliseen muotoon. Se on kuitenkin digitalisaation irvikuva. Itse näen digitalisaation siten, että lähdetään pedagogiikasta ja mietitään, millaisia asioita halutaan edistää. Se voi tarkoittaa yhteistoimintaa, luovaa ajattelua tai oivaltavaa oppimista. Sen jälkeen lähdetään miettimään, miten teknologiaa voi siinä käyttää apuna ja tutkitaan, miten ihmiset hyödyntävät teknologiaa koulun ja oppilaitoksen ulkopuolella. Tärkeää on tutkia, mitkä ovat ihmisten luontaisia tapoja toimia ja tuoda niitä elementtejä kouluihin. Se ei kuitenkaan tarkoita tapojen kopioimista, vaan tarkoituksena on kehittää toimintatapoja pedagogisesti.
Itse näen digitalisaation mahdollistavan enemmän luovaa ajattelua ja kasvokkaista vuorovaikutusta, koska kaikki rutiininomaiset, tylsät ja älylliset tehtävät voi hoitaa koneella. Tällöin ihmiselle jää enemmän kapasiteettia vuorovaikutukseen ja luovaan ongelmanratkaisuun. Parhaimmillaan digitalisaatio tarkoittaa sitä, että apuvälineiden avulla ihmisten välille alkaa kehittyä suurempaa älykkyyttä, mihin yksikään yksilö tai ammattikunta ei ole aikaisemmin pystynyt.
6. Koulumuisto
Kerro oma rakkain koulumuistosi omilta kouluajoiltasi.
Minulla oli ihania opettajia, kuten ranskanopettaja, joka sai minut rakastamaan Ranskan kulttuuria. Uskonnonopettajani soitti saksofonia ja filosofoi, ja hänen kanssaan pystyi keskustelemaan idän uskonnoista ja tunneilla oli tilaa pohdiskelulle. Äidinkielen- ja kotitalousopettajan kanssa tehtiin visuaalista taidetta kattamalla pöytä huolella. Kerran pääsiäisenä me värjäsimme perunamuusin vaaleanvihreäksi, katoimme siihen sointuvat servietit ja leivoimme ambrosiakakun, jossa oli kuorrutus päällä. Siitä tuli loistava japanilaistyylinen kokonaisuus. Tällaisia asioita muistan koulusta ja kyseisillä tunneilla ei todellakaan ollut ikävä välitunnille. Ennemminkin oli harmi, kun tunti loppui juuri, kun olimme päässeet vauhtiin.
Vastapainona onkin sitten pitkästymisen kokemus. Meidän uusimmat hankkeet tutkivat pitkästymistä ja on todettu, että erityisesti nuorilla pitkästyminen on äärimmäisen stressaava olotila. Stressitilassa verenpaine nousee ja ihminen alkaa erittää stressihormoneja. Hänestä tulee tavattoman aggressiivinen ja hän tekisi mitä vain päästäkseen pitkästymisen tilasta pois. Jos ajattelen omia parhaita koulumuistojani, niin mielestäni opettaja luo hyvän ilmapiirin ja kannustaa oppilaita aktiivisiksi. Asioita pohdiskellaan yhdessä, ja on tilaa ajatuksille ja keskusteluille. Tällöin ei vain pakonomaisesti hölkätä eteenpäin asioita, joista unohtuu kuitenkin 90 prosenttia. Ihmisen muisti ei ole sellainen, että se varastoisi kaiken, mitä opettaja sanoo. Tunneilta jäävät kuitenkin mieleen elämykset ja kokemukset sekä onnistumiset ja epäonnistumiset.
7. Toive 100 vuodelle
Viimeistään seuraavan sadan vuoden aikana toivoisin, että...
...lapset eivät enää koulussa kärsisi pitkästymisestä, vaan pikemminkin oppimisen ilosta ja siitä, että he oppivat rakastamaan tietoa, osaamista ja oppimista.