Jani Toivola
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Jani Toivola, toisen kauden kansanedustaja. Koulutukseltani olen näyttelijä ja se on työ, jota tein yli kymmenen vuotta, ennen kuin minusta tuli kansanedustaja. Astuin politiikkaan aika lailla poliittisen maailman ulkopuolelta. Ennen kansanedustajuutta olin rivikansalainen, joka oman kiinnostuksensa kautta seurasi yhteiskuntaa enemmän tai vähemmän.
1. Opettaminen
Mikä on mielestäsi koulun tehtävä?
Tämä on iso kysymys. Itse ajattelen, että koulun tehtävä on auttaa jokaista yksilöä tulemaan lähemmäksi omaa itseään. Uskon ja luotan siihen, että jokaisessa ihmisessä on lopulta kaikki elementit ja palaset. Itselle tärkeät asiat pääsevät nousemaan esiin, kun saa elää yhteiskunnassa, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet, pääsy tiedon äärelle sekä mahdollisuus kohdata yhteisössä erilaisia esikuvia ja tarinoita. Mielestäni on erittäin oleellista, että me ei luoda koulutuksessa mielikuvaa, että on vain yksi reitti hyvään tai onnistuneeseen elämään. Sen sijaan meidän tulisi luottaa siihen, että jokaisen yksilön valinnat voivat lopulta olla onnistuneita, kun ne ovat omia valintoja.
Mitkä ovat mielestäsi tämänhetkisiä haasteita opettajien työssä ja arjessa?
Mielestäni opettajilta puuttuu työrauha. Olen itse paljon kiertänyt kouluissa ja käynyt puhumassa niin sanotuista lämpimistä ja humaaneista asioista, kuten rohkeudesta ja uskalluksesta sekä jokaisen oikeudesta omaan tarinaan ja identiteettiin. Puhun paljon oman itseni kautta käyttäen paljon tarinoita, jolloin hetket ovat usein hyvin tunnepitoisia. Tilaisuuden alussa olen aina paniikissa siitä, miten tapahtuma onnistuu. Väittäisin, että vie neljä minuuttia saada oppilaat mukaan. Oppilailla on valtava tarve olla mukana tunteessa ja kuulla tarinoita ihmiselämästä.
Usein havaitsen nuorten kanssa ollessani, että tilassa on ikään kuin kaksi rinkiä. Yhteen rinkiin kuuluvat minä ja nuoret, jotka ovat vahvassa tunnekokemuksessa. Toisessa ringissä ovat opettajat ja muu aikuisyhteisö, jotka näyttäytyvät minulle joukkona, joka ei oikein tiedä, missä heidän kuuluisi olla. He eivät tiedä, saavatko he jakaa tunnekokemuksen lasten ja nuorten kanssa vai pitäisikö heidän pysyä sen ulkopuolella. Luultavasti yksi syy, miksi he pysyvät sen ulkopuolella, on se, että he kokevat asettavansa itsensä liian haavoittuvaan asemaan, jos he menevät mukaan tunnekokemukseen. Opettajat eivät tiedä, onko heillä opettajan roolissa lupa mennä tunnejakamiseen lapsen tai nuoren kanssa. Itse ajattelen ulkopuolisena, että olisi äärimmäisen tärkeää, että olisi lupa jakaa kokemuksia oppilaiden kanssa, sillä kun vierailijana poistun yhteisöstä, opettajilla on paremmat mahdollisuudet käsitellä asiaa, jos kokemus on yhdessä jaettu. Opettajilla olisi enemmän välineitä nähdä erilaisia värähtelyjä siinä kouluyhteisössä sekä ymmärtää, miten oppilaat voivat.
Mielestäni olisi tärkeää, että miettisimme kriittisesti, mitkä ovat odotukset opettajien suhteen ja palvelevatko ne niitä asioita, joita toivoisimme jokaiselle lapselle ja nuorelle tarjottavan. Onko odotuksissa jotain vanhentunutta tai jotain sellasta, joka rajoittaa opettajia ja siten estää juuri ne hyvät asiat toteutumasta, joita toivoisimme lapsille ja nuorille tarjottavan?
2. Oppiminen
Miten kannustaisit oppilaita oppimisessa ja pysymään tässä hetkessä mukana?
Mielestäni nuorten oppimisen kannalta on tärkeää ymmärtää oma yhteys yhteiskuntaan tai yhteisöön, jossa nuori elää, tai miten hän voi sitä jollain tavalla palvella. Nuorella tulisi olla ymmärrys siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Se on myös tärkeä osa sitä, miksi haluan oppia jotain tai saada tietoa jostakin. Nuoren tulee ymmärtää, että mikään yhteiskunnassa ei pysy elossa itsestään, vaan se vaatii aina ihmisiä, jotka haluavat panostaa siihen ja tarjota osaamistaan.
Itselläni kesti aika myöhään aikuisuuteen, ennen kuin ymmärsin, että tieto on pääomaa itselleni. Mitä enemmän tiedän, sitä toiveikkaampi olo minulle on tullut yhteiskunnasta. Sen sijaan mitä vähemmän tiedän, sitä epätoivoisemmilta asiat tuntuvat, sillä on vaikea saada otetta mistään tai on vaikeampi hahmottaa kokonaisuuksia tai löytää lovia, joihin voisin ikään kuin mahtua. Kun minulla on tietoa, näen myös paljon enemmän mahdollisuuksia.
3. Arviointi
Suomessa puhutaan paljon Pisasta. Onko se mielestäsi hyvä asia vai pitäisikö koulutusta lähestyä muusta näkökulmasta?
Pisa on osa koulutusta. Totta kai ne ovat mielestäni hienoja saavutuksia, joita tulee juhlia. On kuitenkin täysin selvää, että emme voi vain Pisan kautta mitata koulun tehtävää tai onnistumista. Meidän tulisi säilyttää kriittinen ote siitä, miten lapset ja nuoret voivat sekä kuinka isoa osaa nuorista tämänhetkinen koulujärjestelmä palvelee ja mitkä ovat mahdollisesti koulujärjestelmän puutteita. Mielestäni Pisan avulla tarkastellaan yhteiskuntaa ja yksittäisen ihmisen tulevaisuutta yhteiskunnassa hyvin kapeasta näkökulmasta. Mielestäni olisi tärkeää, että meillä ei olisi vain yksi putki, jonka ajatellaan johtavan onnistuneeseen elämään ja meidän kaikkien tavoite on tulla koulutetuksi tietyllä tavalla.
Mielestäni koulujärjestelmä on parhaimmillaan, jos kouluttautumattomasta perhetaustasta tuleva nuori voi koulutusjärjestelmässä saada sen viestin, että hän voi kouluttaa itsensä niin korkealle kuin ikinä haluaa. Tai yhtälailla päinvastaisesti eli äärimmäisen koulutetusta perhetaustasta tuleva nuori uskaltaisi ja voisi tehdä valinnan, että korkeakoulutus ei ole häntä varten, vaan että hän on enemmän esimerkiksi käytännön ja kädentaitojen ihminen. Tärkeää olisi, että molemmat ääripäät voisivat voimaantua ja että me voisimme onnistua molemmissa tapauksissa. Tällä hetkellä molemmat ääripäät eivät mahdu Pisa-kehikkoon.
4. Johtaminen
Mitkä ovat mielestäsi koulutusjärjestelmän suurimpia haasteita tällä hetkellä?
Olen itse kiertänyt yli 200 koulussa ympäri Suomea ja sitä kautta ajattelisin, että yksi koulutusjärjestelmän suurimmista haasteita on tietynlainen epätasaisuus. Meillä on olemassa yleiset raamit koulutukselle, mutta lopulta se, miten kouluyhteisöissä voidaan, on kiinni yksittäisestä koulusta ja sen johtamistavasta. Monet ihmisen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeät elementit eivät ole mukana koulutusjärjestelmässä. Sen vuoksi niiden kehittyminen on riippuvainen siitä, onko koulussa aikuisia, jotka pystyvät pitämään niitä asioita yllä. Mielestäni koulutusjärjestelmästä puuttuvat henkiseen hyvinvointiin ja pehmeisiin arvoihin sekä kohtaamisen ja kohdatuksi tulemisen merkitykseen liittyvät asiat. Olemme erittäin onnistuneesti luoneet tiedon ja teoreettisen osaamisen kehikon, mutta ihmisyyden kehikko on mielestäni jäänyt heikommaksi. Se, miten ihmisyydestä voi tulla osa järjestelmää, on varmasti merkittävä haaste tulevaisuudessa.
Valmistaako koulu lapsia tulevaisuuden työelämään?
Koulujärjestelmämme pystyy tällä hetkellä tarjoamaan valtavasti tietoa oppilaille. Itse kuitenkin koen, että moni nuori ja myös aikuinen pohtii koulun ulkopuolelle astuessaan, minkälainen kyky heillä on tuoda esille omaa osaamistaan, intohimoaan tai tietoaan, joka heillä on. Tällä tarkoitan vuorovaikutustaitoja, erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa yhteisöissä toimimista sekä itsensä esiintuomista. Vaikka nuorilla on paljon tietoa, moni kamppailee sen kanssa, miten katsoa ihmisiä silmiin tai verbalisoida oma osaamisensa. Tällä hetkellä nämä taidot tulee hakea koulun ulkopuolelta, mikä jakaa nuoret kahteen kastiin. Etulyöntiasemassa ovat oppilaat, joilla on pääsy johonkin yhteisöön, jossa he oppivat vuorovaikutustaitoja koulun ulkopuolella. Osa nuorista ei löydä yhteisöä, jolloin he ikään kuin putoavat kilpailusta ja mahdollisuuksista. Myös aikuiset kipuilevat sen kanssa, että he ovat saaneet vuorovaikutustaidoissa heikon pohjan. Itse ajattelen, että vuorovaikutustaidot ja kyky tulla toimeen muiden ihmisten kanssa on tällä hetkellä nuorten keskuudessa kaikkein eriarvoistavin tekijä, joka jakaa nuoret kahteen joukkoon. On jollain tavalla elitististä omata hyvät vuorovaikutustaidot, vaikka sen pitäisi olla perustyökalu, joka on kaikkien käytössä.
5. Ympäristöt
Mitkä ovat mielestäsi perinteisen luokkahuoneen haasteita oppimisympäristönä?
On vaikea sanoa luokkahuoneesta mitään, sillä en ole istunut luokkahuoneessa aikoihin. En pysty enää tavoittamaan sitä, minkälaista siellä on oppilaana istua ja omaksua tietoa. Luokkahuone näyttäytyy tilana, joka ei ole muuttunut ikinä. Koulua on lähdetty muuttamaan monella muulla tavalla, mutta luokkahuone on edelleen staattinen ja paikallaan pysyvä. Mielestäni luokkahuone eriyttää oppilaita, kun yksinään olevat oppilaat vastaanottavat tietoa luokan edessä seisovalta opettajalta ja jokainen on ikään kuin omassa putkessaan.
On tärkeää luoda linkkejä tiedon ja ympäröivän maailman välille, mutta samalla on tärkeää luoda linkkejä ihmisten välille. Linkkien muodostuminen onnistuu, jos luokkahuoneessa voidaan olla erilaisissa muodostelmissa ja oppimisympäristö on virikkeellinen. Lisäksi oppimista tulee tapahtua myös luokkahuoneen ulkopuolella. Oppilaat pystyvät tällöin siirtämään omaa tietoaan ja osaamistaan muille, eikä tiedon tarvitse aina tulla aikuiselta tai opettajalta. Tämä puolestaan korostaa ihmisten erilaisia vahvuuksia, tapoja oppia ja vertaisoppimista.
Minkälainen on mielestäsi innostava oppimisympäristö?
Mielestäni tärkeää on virikkeellinen ympäristö, mikä itselleni tarkoittaa erilaisia värejä, muotoja ja paikkoja. Innostava oppimisympäristö rikkoo liian muodollista kaavaa tai käsitystä siitä, että asiat ovat yhdenlaisia. Tuolit, pöydät ja verhot voisivat olla monen muotoisia ja värisiä. Lopulta kyse on hyvin yksinkertaisista asioista. Kun menen itse esimerkiksi kahvilaan, joka on enemmän olohuoneen kuin ketjukahvilan oloinen, minulle saattaa tulla erittäin inspiroitunut olo ja ajatukset lähtevät rullaamaan uudella tavalla. Se on viesti siitä, että tänne mahtuu minkälaisena vain. Elämä ei ole vain yhdenlaista, vaan se on monenlaista. Mitä kaavanomasempia oppimisympäristöt ovat, sitä enemmän me ylläpidämme käsitystä, että on yksi tapa olla tai oppia ja että yhteiskunta on yhdenlainen.
6. Koulumuisto
Kerro oma rakkain koulumuistosi.
Ensimmäisenä minulle tulee mieleen, kun menin seitsemännelle luokalle uuteen kouluun perheeni muuttaessa toiselle puolelle Helsinkiä. Olin aina ollut aika huono koulussa ja minun oli vaikea löytää siellä omaa paikkaa. Olin levoton ja mieluummin lavalla esiintymässä kuin istumassa pulpetissa. Kun menin seitsemännelle luokalle, luokanvalvojakseni ja historianopettajakseni tuli naisopettaja, joka oli hyvin poikkeuksellinen opettajan roolissaan. Hän oli ensimmäinen opettaja tai aikuinen, joka rikkoi aikuisena olemisen ja opettajan kaavaa. Kyseinen opettaja istui pöydällä, hänellä oli farkut jalassa ja hän oli äänekäs. Hän nauroi, huusi ja suuttui välillä räväkästi, mutta hän osasi myös kesken tunnin siirtää kaiken sivuun ja antaa uuden asian viedä mukanaan, jos siltä tuntui. Hän oli varmasti opettaja, joka jakoi paljon mielipiteitä. Moni ajatteli, että hänen käytöksensä ei kerta kaikkiaan ole opettajalle sopivaa. Minulle hän toimi peilinä, jonka avulla ymmärsin, että voin olla koulussa juuri sellaisena, mikä olin. Minusta alkoi tuntua, että minun ei tarvinnut yrittää tulla mielikuvaksi hyvästä oppilaasta. Sen vuoden aikana todistukseni parani huomattavasti.
7. Toive 100 vuodelle
Seuraavan sadan vuoden aikana toivon, että…
...meidän koulutusjärjestelmämme pystyisi olemaan yhä monimuotoisempi peili jokaisen lapsen ja nuoren kasvulle. Toivoisin, että koulu uskaltaisi tarjota erilaisia vaihtoehtoja olla tyttö tai poika, mies tai nainen, oppilas tai opettaja. Koulu tunnustaisi erilaisia etnisiä ja kulttuurisia taustoja sekä seksuaalisia vähemmistöjä eli identiteettejä mahdollisimman moninaisesti ja rohkeasti. Uskon, että silloin koulusta tulee paljon eheitä, onnellisia ja hyviä tyyppejä.